ETEISEN / KHH:N SUUNNITELMIA

2018-04-11T14:02:38+00:00 11.4.2018|6 Comments

Eteinen on kodin käyntikortti. Siitä myös näkee useaan eri tilaan samanaikaisesti. Tärkeintä eteisessä on, että se on kutsuva ja tietenkin toimiva. Meille tulee myös talon tavoin musta ulko-ovi. Olen rakastunut palavasti yhteen ovimalliin. Kun kerran rakastan kontrasteja ja eri tyylejä, niin ovi on kaikkea muuta kuin moderni. Pitää vaan luottaa että se toimii ja näyttää valmiissa lopputuloksessa kivalta. Pidän teitä jännityksessä, millainen se on 😀 Oven molemmin puolin tulee kapeat ikkunat.

Varsinainen eteinen on ulko-oven heti oikealla puolen, johon tulee vaatesäilytys, kuivauskaappi ja koirien pesupiste. Niin sanottuun vieraseteiseen tulee metallinen teline katosta roikkumaan, jonka mieheni tekee itse. Samanlainen tulee myös kodinhoitohuoneeseen. Ylhäällä olevassa ideakuvassa teline on koukuilla kiinni, mutta me pulttaamme telineen kattoon kiinni, jotta se ei heilu. Telineen alle tulee jonkinlainen lipasto, näillä näkymin seinään kiinnitettävä. Helpottaa siivomista. Koitan ajatella suunnittelussa paljon myös helppohoitoisuutta, sillä siivottavaa pinta-alaa rittää.

Ikkunat ja väliovet ovat myös mustia. Väliovet ovat liukuovellisia. Haluaisin vaaleahkon, ison laatan eteiseen, joka jatkuu myös kodinhoitohuoneeseen. Yllä olevissa kuvissa on kivan kookkaat laatat ja erityisesti ylemmän kuvan sävy on mieleeni.

Tällä hetkellä minulla on joku ihme fiksaatio suurikuvioiseen kukka- tai kasviaiheiseen tapettiin, jonka haluaisin johonkin. Olisiko eteisen yksi seinä siihen hyvä?? Voi olla, että tämä on nyt joku ohimenevä päähänpisto. Katsotaan kun aikaa hieman kuluu. 😀 Päätyseinä on hirttä ja toiselle sivuseinälle voisi laittaa hirsipaneelin ja sitten yksi seinä olisi the seinä. The seinää vastapäätä tulisi seinään kiinnitettävät valaisimet, josta tulee kivaa epäsuoraa valoa tilaan ja niiden väliin kookas peili.

Korkeammalle sijoitettu ja ovellinen koirien pesupiste on mielestäni nerokas. Näin tällaisen ensimmäisen kerran eräässä jenkkiläisessä sisustusohjelmassa. Miksi kyykkiä epäergonomisessa asennossa lattian rajassa, kun pesupisteen voi sijoittaa hieman korkeammalle? Ovi on hyödyllinen siitä syystä, että koiran pudistellessa vesi ei leviä ihan joka paikkaan.

Kodinhoitohuoneesta ei ole yhtäkään ideakuvaa, mutta siitä tulee aika simppeli. Näillä näkymin harmaat kaapistot mustilla vetimillä ja valkoinen laminaattitaso.

| Ideakuvat: Pinterest |

6 Comments

  1. JEMPPU:) 11.4.2018 at 13:59 - Reply

    Hyvältä Näyttää kaikin puolin! 🙂 en oo itse printtitapettien ystävä (ainakaan vielä, heh) mutta toi ylin lehti-tapetti on tosi kiva! Ja myös toi koirien pesupaikka on kyllä ihan loistava oivallus 😛

    • jenni 16.4.2018 at 04:53 - Reply

      Kiitos paljon <3 Joo ja tosiaan voi olla itelläkin vaan joku päähänpisto tai hetken mielijohde toi tapettihomma, kattellaan 😀

  2. Niinu 12.4.2018 at 03:23 - Reply

    Huokaus, miten mahtavia ideoita. Mulla oli mennyt monta postausta ihan sivu suun, talokuume vaan kasvaa entisestään näitä katsellessa 😉 Nään jo silmissäni kun Nipsu ja Maxi nököttää pesupaikalla pesua odottaen <3
    ps. jollen ole muistanut mainita, niin nää uudet sivut on niiiin tyylikkäät!

    • jenni 16.4.2018 at 04:56 - Reply

      Voi kiitos, ihana kuulla että ideat vaikuttaa mahtavilta <3 Kiitos myös kehuista sivujen suhteen, oon kyllä näihin itekin tosi tyytyväinen 🙂 Hihi juu niinpä. Ja toi ovi tossa pesupisteellä on ihan huippu, sillä erityisesti Maxi ei tosiaankaan pysy paikallansa, eli huoletta saa riisua itseltään ensin ulkovaatteet ennen kun säntää taas sen luokse 😀

  3. Katja 13.4.2018 at 16:37 - Reply

    Heippis!
    Kiitos ihanasta kommentistasi edelliseen viestiini 🙂 Olet ihana!
    Todellakin, nerokas on oikea sana kuvaamaan koirien pesupistettä 😀 Ja kuvassa näyttää hyvältä valkoinen sauma mustassa laatassa.
    Kummasti minuakin on pikkuhiljaa ruvennut viehättämään mustan ja valkoisen kontrasti, minulla onkin mm Vekeltä ostettu Romantica seinäkoriste mustana makuuhuoneemme valkoisella seinällä, sekä musta takorautainen JDL ikkunarauta keittiön ikkunaa kehystämässä . Näyttää todella kivalta ja tuo tilaan mukavaa rouheutta.
    Ikkunat ulko-oven vieressä on todella hyvä idea. Meillä on niin pimeä eteinen että aina saa olla valot päällä ja se on asia mikä harmittaa tosi paljon. Luonnonvaloa ei voi koskaan olla liikaa 🙂
    Isokuvioiset tapetit eivät minua erityisemmin viehätä, se johtuu varmaan siitä että pelkään niiden hallitsevan tilaa liikaa ja ”hyppivän” levottomina silmissä.. Ainakin isona pinta-alana, mutta eteisessä varmaakin oikein mainio yksityiskohta.
    Mutta..Huomaan kuitenkin että silmäni hakeutuvat kumman useasti tuohon saniais(-vai sulka?)tapettiin 😀 Josko sitä kuitenkin joskus uskaltaisi.. Tokkopa kuitenkaan, mutta se seinien maalaus on kuitenkin vielä mielessä.
    Iso kiitos sinulle siitä että aina täällä vieraillessa haastat minua ajattelemaan ”outsidethebox ”:
    Tulipas pitkä sepustus 🙂 Hauskaa ja aurinkoista viikonloppua!

    • jenni 16.4.2018 at 05:02 - Reply

      Kiitos paljon Katja <3 Joo luonnonvaloa ei koskaan ole kyllä liikaa ja kivasti ikkunat tuo eteiseen valoa! Toi tapettihomma jänskättää vähän itseäkin, että onko nyt vaan joku hetken mielijohde 😀 Täytyy ihan rauhassa mietiskellä, onneks on aikaa 😀 Ja toi on kyllä totta, että isokuvioinen tapetti on se hallitsevin juttu ja ehkä muut jää taka-alalle. Joskin melko lyhyellä seinän pätkällä ei välttämättä tosiaan hallitsisi liikaa..? Noh pohditaan. Toi on mahtavaa, että tulee vähän erilaisia ajatuksia ja samoin itsekin näistä sinun kommenteista miettii jotakin juttua eri tavoin. Ihanaa vuorovaikutusta siis. <3 Mukavaa, uutta viikkoa!

Leave A Comment